lauantai 29. huhtikuuta 2017

Työssäoppi viikko 1

Aloitin työssäopin maanantaina Cafe Laurellissa. Työskentelin siellä kaksi päivää ja vaihdoin paikkaa. Laurellissa laitoin tarjottavia esille, hoidin salia, tiskasin, tein erikoiskahveja ja harjoittelin kassan käyttöä. En ehtinyt kahdessa päivässä saamaan paljoa irti, mutta tajusin jo ensimmäisenä päivänä ettei paikka ole mieleiseni.
  Menin tiistaina Goodmanin  Coffeehouseen kysymään mahtuisiko heille vielä toinen työssäoppija. Onnekseni sain paikan. Aloitin siellä keskiviikkona. Heillä on todella hyvä työilmapiiri ja mukava työporukka, joten työskentely on mukavaa. Plussaa on, että saan työskennellä siellä muiden lisäksi myös yhdessä luokkakaverini kanssa. Siellä työtehtäviimme kuuluvat mm. tuotteiden valmistus, omavalvonta, tiskaus, siivous, salin kunnossapito, kuormien purku ja pellitykset. Vapun kunniaksi koristelimme kahvilaa serpentiinillä ja täytimme ilmapalloja. Kassan käyttöä pääsemme harjoittelemaan ehkä ensi viikolla.