maanantai 29. toukokuuta 2017

Taitaja 2017

Olimme 17.5 Helsingin messukeskuksessa seuraamassa Taitaja-sm kisoja. Hyvin järjestelty ja toteutettu tapahtuma. Pieniä ongelmia oli äänentoiston kanssa. Helsingin huumepoliisin järjestämä luento sekä Auroran konsertti olivat hyviä.
  Haastattelimme oppaita ja he kertoivat, ettei heitä ollut sen kummemmin perehdytetty työtehtäviin. Heillä oli ollut päivän alussa vain joku info. Heidän tehtävänsä oli vain kulkea omien valvottavien pariensa kanssa.
  Oli kaikinpuolin mukava päivä ja antoisa kokemus.

                                           

lauantai 27. toukokuuta 2017

Työssäoppi viikko 5

Tällä viikolla on ollut aika kiire. Olen tehnyt kaikkea samaa mitä ennenkin mutta nyt olen päässyt kunnolla eteenpäin asiakaspalvelutehtävissä. Olen ollut kassalla paljon ja hallitsen sen jo aika hyvin. Lisäksi harjoittelin parin erikoiskahvin tekoa.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Työssäoppi viikko 4

Tällä viikolla olen alkanut harjoittelemaan kassaa ja asiakaspalvelua. Olen tehnyt alusta asti joka päivä paljon myytäviä tuotteita sen vuoksi, että kun alan olemaan kassalla tiedän ja tunnistan tuotteet. Kassalla oleminen sujuu jo jotenkuten. Seuraavaksi alan harjoittelemaan erikoiskahvien tekoa. Muuten samoja töitä kun aiemminkin.

Työssäoppi viikko 3

Tästä viikosta ei ole mitään erityistä sanottavaa. Hommat sujuvat koko ajan paremmin ja itsenäisemmin. Olen tehnyt muuten samoja töitä kun edellisinäkin viikkoina, mutta aloimme käymään läpi asiakaspalveluprosessia ja kassaa. Töissä on edelleen tosi mukavaa ja viihtyisää.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Erilaiset asiakasryhmät

Miten erilaiset asiakkaat otetaan huomioon?

Lapset ja ikäihmiset

Lapsille on tarjolla lasten ateria, johon sisältyy lelu ja jonka saa halutessaan myös miniporkkanoilla. Myös pillimehuja ja maitoa on saatavilla. Kahvilassa on syöttötuoleja pienille lapsille. Ikäihmisiä on ajateltu mukavilla sohvilla varustelluilla istumapaikoilla.

Eri kulttuuritaustaiset asiakkaat

Kaikkia asiakkaita palvellaan saman arvoisesti ja kohteliaasti. Esim. muslimeja ajatellen saatavilla on kasvisruokia sianlihattomien sijasta.

Erityisruokavaliot

Valikoimassa on gluteiinittomia, laktoosittomia, maidottomia, soijattomia sekä vegaanisia vaihtoehtoja. Kaikki erikoiskahvit on saatavilla myös soija- tai kauramaidolla

Liikunta-, näkö tai jokin muu rajoite

Kahvilassa mahtuu liikkumaan pyörätuolilla, mutta tiski on kyllä sen verran korkea ettei siinä ole ajateltu pyörätuolilla liikkuvia. Henlikökunta auttaa tarvittaessa ostosten pöytään kantamisessa. Näkövammaisille henkilökunta voi lukea ruokalistaa ja kertoa eri vaihtoehdoista, mutta pistekirjoituksella varustettua ruokalistaa ei ole.

Perehtyminen työssäoppipaikkaan / Hesburger Coffee House

1. Taustatietoja yrityksestä / organisaatiosta / järjestöstä 

Coffee house on suomalainen kahvilaketju jolla on 22 kahvilaa Suomessa joista viisi sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Ketju perustettiin Helsingissä ja se on osa S-ryhmää. 

Toimiala: kahvila
Perustettu: 2006

2. Liikeidea ja toiminta-ajatus

Tarjoaa parhaita viipymisen ja viihtymisen hetkiä. Tarjolla niin suolaisia kuin makeitakin syötäviä sekä kattava valikoima erikoiskahveja.

3. Yrityksen / organisaation / järjestön henkilökunta: koulutus, työkokemus. Mitä taitoja
työntekijän tulisi hallita ammatillisen koulutuksen jälkeen?


Coffeehousen henkilökunnan jäsenillä ei kaikilla ole samaa koulutusta. Joukosta löytyy tradenomeja, restonomeja, kokkeja ja merkonomeja, mutta myös pelkän lukiokoulutuksen omaavia on. Pelkkä ammatillinen koulutuskin riittää. Jatkokoulutusta on mahdollista käydä työpaikalla. Tahto, sitoutuminen ja hyvät asiakaspalvelutaidot ovat tärkeintä. Hygieniapassi pakollinen.

4. Ota selvää seuraavista asioista

- Miten yritys / organisaatio / järjestö on määritellyt toiminnan laadun ja miten sitä
seurataan?


Omavalvonta (oiva), kattava omavalvontasuunnitelma ja toteutus, sähköiset kyselyt, tarkastajia, valvojia ja secret käviöitä käy tarkkailemassa toimintaa.

- Miten henkilökunnalle tiedotetaan yrityksen asioista?

Palavereita, viestejä, ilmoitustaululla lippuja ja lappuja sekä ihan suullisesti.

- Miten uusien työntekijöiden perehdyttäminen toteutetaan?


Liikeideasta vastaava henkilö kouluttaa perehdytyssuunnitelman mukaisesti. Perehdytys kestää 3 päivää joista kahtena käsitellään Hesburgerin puolta ja yhtenä Coffeehousen kahvilatoimintaa.
 Henkilökunnalla on mahdollisuus käydä Pauligin master barista- koulutus, jossa keskitytään tarkemmin erikoiskahveihin. Coffeehousen henkilökunnasta suurin osa on käynyt koulutuksen.

- Miten yrityksessä huolehditaan henkilöstön työhyvinvoinnista?


Kattava työterveyspalvelu, ohjauksia, mahdolliset konfliktit käsitellään heti. Työpaikan vaihto s-ryhmän sisällä on helppoa.

-Millainen on yrityksen imago (yrityskuva) ja miten sitä tuodaan esille?


"Asiakkaat omistavat yrityksen". Tärkeintä on palvella asiakasta mahdollisimman hyvin. Yrityksessä pyritään ekologisuuteen. Laaja mainostus.


Kuvahaun tulos haulle coffee house hämeenlinna




sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Työssäoppi viikko 2

Tällä viikolla olen tehnyt aikalailla samaa kun viime viikollakin. En päässytkään vielä kassalle, koska henkilökunnalla ei ollut aikaa opettaa. Viikkoon on sisältynyt muutaman kuorman purkua ja paljon tuotteiden valmistusta. Myös viikkosiivouksiin on perehdytty tarkemmin. On ollut paljon tekemistä, koska olemme olleet eri vuoroissa  toisen harjottelijan kanssa. Tulevalla viikolla työskentelemme taas yhdessä aikalailla samoina aikoina. Viihdyn työpaikallani todella hyvin.